keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ripuliralli ohi

Huh,viime viikko meni Tuulin vastaa hoidellessa, joten treenit jäi kaikiltaosin pois. Nyt ollaan jo muutama päivä menty vatsa kuosissa ja huomisia tottistreenejä odotellaan suurella innolla! :) Viime viikko meni siis vähän tylsästi, pentu ripoloi syystä x enemmän ja vähemmän useamman päivän, mutta nyt ollaan lähdetty kovalla tarmolla uuteen viikkon. Eilen kävimme Tuulin, Lyylin sekä äitini koiran Islan kanssa koirapuistossa. Kultaisilla oli hauskaa eikä puistoon onneksi tullut muita yhtäaikaa, sillä en tohdi päästää Tuulia vieraiden koirien kanssa, niistä kun ei ikinä tiedä...

Itselläni alkoi lukuloma, joten otin Lyylinkin mukaamme Seinäjoelle. Tytöt lähinnä nukkuvat sisällä, välillä innostuvat jotain lelua repimään tai tulevat rapsuteltavaksi. Aamulla kävimme pienellä lenkillä ja poikkesimme koirapuistossakin, sillä sinne on noin kilometrin verran matkaa. Tuuli ja Lyyli molemmat vetivät hirmuista rallia ja koirista näki miten suunnattomasti ne nauttivat. Kotiin tultuamme koirat menivät kumpikin tahoilleen nukkumaan ja itse innostuin tekaisemaan koirille nameja, nyt roikkuu jojot molempien suupielistä, kun uunista tulee koirien mieleen niiin hyvät tuoksut!

Resepti nameihin:

350g maksaa
400g jauhelihaa
3 kananmunaa kuorineen
2dl kaura- tai muita koirallesi sopivia hiutaleita

Lisäksi voi laittaa esim merilevää, kaliumia, jodia, sinkkiä, magnesiumia tai mitä tahansa lisiä, mitä koirallesi käytät!

Paista uunissa 100:ssa asteessa kiertoilmalla uuninluukku hieman raollaan. Sopiva paistoaika 1,5-2 tuntia.


perjantai 12. helmikuuta 2016

Pentujen tottistreenit 11.2.

Oon jo pitkään miettinyt Tuulin treenien ylöskirjaamista, että olisi helpompi lähteä työstämään asioita kun muistaa missä sitä hiottavaa löytyy eniten ja mitä ylipäätään on tehty. Lisäksi on kiva seurata meidän kehittymistä ja toimiihan tämä jonkinlaisena motivaattorinakin. Tuuli on siis reilu 4kk:n ikäinen kultainennoutaja ja ollaan jo harjoiteltu perusjuttuja, mutta pääsosin ollaan keskitytty arkiasioiden opetteluun, sillä nään ne huomattavasti tärkeämpinä. Treeneissä toimivasta koirasta ei nimittäin ole paljoa iloa, jos arki on suoraan sanottuna p*rseestä. Pentukurssin lähennellessä loppuaan päätin ilmoittaa Tuulin vielä pentujen tottiskurssille. Vaikka TOKO-kokeeseen ei tähdätäkkään, on tottiskurssilla opeteltavista asioista valtavasti hyötyä taippareissa ja on tärkeää päästä treenaamaan asioita myös häiriössä ettei käy niin, että "kyllä se kotona osaa!"


Käydään siis tällä hetkellä Koirakoulu Fiiliksen pentujen tottiskurssilla Niskalan Minnan opissa torstaisin. Eilen oli ensimmäinen kerta tätä kurssia ja mentiin osittain uudella kokoonpanolla. Alkuun otettiin maahanmenoa ja sain pari hyvää vinkkiä käsimerkin häivyttämiseen! Tätä opetellaan nyt kotona hiljalleen. Sitten otettiin vähän perusasentoa. Tätä ei olla kotona montaakaan kertaa vielä harjoiteltu, mutta kyllä se sieltä löytyi. Paikka ei tässäkään ole minulle niin justiinsa, kunhan on lähellä ja rintamasuunta on sama. Seuraavaksi tehtiin kasia seuraten. Tässä itselläni yläkroppa kiertää taakse koiraan päin, jolloin Tuuli jää hivenen liian taakse. Oma moka, yritän kai nähdä koiran paremmin? Tästä opeteltava pois. Tuuli teki innokkaasti ja keskittyi tosi hyvin, olin ihan yllättynyt! Meillä ei siis ole tavoitteena saada aikaan täydellistä toko-seuruuta, vaan sellainen perushyvä riittää minulle. (Tätä varmaan kiroan, jos joskus epähuomiossa innostutaan tokoilemaan...) Loppuun vielä otettiin paikalla istumista. Kotona ollaan tehty jonkin verran. Lisää treeniä tottakai tarvitaan vielä, mutta olen siihen ikään nähden tyytyväinen, koko ajan kehitytään! Häiriötkin oli ihan ok, ei ottanut niistä suuremmin itseensä.

Pentu oli koko treenin innokas tekemään, muttei kuitenkaan yli-innokas. Teki hyvällä drivella.



Tänään tuli postista muutama dummy lisää, 250g keltainen pentudummy ja 300g mustavalkoinen juniori markkeerausdammy. Markkeerausdummy saa olla vielä hetkeen kaapissa, vähän liian painava vielä. Tuo 250g on nyt aika passelin. Lisäksi meillä on 150g ja toinen 250g, 500g on muistaakseni ainakin viitisen kappaletta? Lisäksi päästiin epäviralliseen taipparitreeniporukkaan mukaan, sää nähdä milloin sää sallii ekan treenikerran? Toivottavasti pian, intoa nimittäin piisaa niin koiralla kuin ohjaajallakin!


Huomenna mennään pentutreffeille kahden muun, Tuulia kuukautta nuoremman, pennun kanssa. Lisäksi olisi tarkoitus viikonloppuna käydä Seinäjoen Matkahuollossa tutustumassa hälinään.